Erosin kirkosta kuutisen vuotta sitten. Olen sen jälkeen pohtinut uskoon liittyviä asioita enemmän kuin koskaan ennen eroamista. Ollessani tapakristitty valtakirkon jäsen, yritin yrittämällä hakea jotain koukkuja, joilla kiinnittyä kristinuskoon. Yritin uskoa. Edelleen arvostan, joskin ihmettelen, ihmisiä seisomassa tienristeyksessä Jeesus tulee -plakaatin kanssa. Se on uskomatonta, vahvaa luottamusta johonkin, mitä pitää hyvänä ja oikeana.
Keskustelin taannoin maapallon synnystä erään henkilön kanssa. Hänen näkemyksensä mukaan taustalla on ollut jonkinlainen luomistapahtuma, jota on seurannut elämän kehittyminen. Keskustelukumppanini näkemykset liippasivat käsitykseni mukaan teleologista todistusta, jonka perustana on, että kaikki tuntemamme on tavalla tai toisella suunniteltua ja siten todistaa myös jonkinlaisen jumalan olemassaolon.
Yritin selittää, miksi en usko jumalaan, joka olisi luonut maailman. Kerroin, että minulle suurinta voimaa edustaa luonto, jonka edessä ihminen on niin pieni, ettei voi edes yrittää ymmärtää kaikkea. Oman linnunratamme laajuus on jotain niin käsittämätöntä, että sen sekä pienimmät että suurimmat ilmiöt ovat täysin ihmisymmärryksen normikäsityskyvyn ulottumattomissa. Edes oman kotipallomme ilmiöt eivät hahmotu kuin äärimmäisen hyvin havainnollistettuina. Esimerkki siitä kuinka vähän ihminen on päässyt maapallon kuoren pinnan alle. Jos maapallo olisi appelsiini, olisivat syvimmät ihmisen tekemät poraukset ulottuneet juuri ja juuri oranssin pintakerroksen läpi. Ei edes valkoiseen töhnään, joka on sen oranssin pinnan alla. Tämän esimerkin olen lukenut jostain, lähdettä en valitettavasti muista. Minusta uskominen johonkin ylempään itseä ohjaavaan voimaan on yksi psyykkinen tapa käsitellä näitä liian suuria asioita.
Keskustelun edetessä koin varmuutta ja rauhaa siitä, että minun ei tarvitse perustella keskustelukumppanilleni sitä, miksi en johonkin asiaan usko. Olin varma ainoastaan siitä, että ihminen ei kykene selittämään maailman laajuutta eikä liioin jumalankaan olemassaoloa, koska kyse on asioista joiden todistaminen perustuu täysin siihen todellisuuteen missä ihminen itse elää. Yhtäkkiä päähäni iski ajatus: tätäkö uskominen on? Varmuutta ja rauhaa siitä, ettei tarvitse perustella omaa näkemystään eikä yrittää kääntää toisen päätä. Vain ihmetellä erilaisten näkökulmien yhtäläisyyksiä, eroja ja hienouksia. Sen vuoksi minusta uskontojenkin ydin on jokseenkin sama. Ehkä se on niin, että kun ääripäät menevät riittävän kauas toisistaan alkavat ne kääntyä lopulta kohti toisiaan.
Appiukkoni on kertonut tarinan kiimikiläisestä ukosta, joka pääsi joskus sotien jälkeen käymään Oulussa. Kotiin palattuaan muut kyselivät, millaista siellä Oulussa oikein on.
Hän vastasi:"Se on niin laajaa, ei te ymmärrä kuitenkaan!"
perjantai 28. joulukuuta 2012
torstai 20. joulukuuta 2012
Walk in closet -naiset
Minä en taida okein olla jouluihminen. Se jotenkin aina hiipii jostain varkain. Joulun pitäisi joidenkin lähteiden mukaan olla ihanaa aikaa, mutta minulle tulee joulusta lähinnä stressi ja huono omatunto. Minua ärsyttävät naistenlehtien reseptisivut ja koristeluvinkit. Naistenlehdet ovat kannesta kanteen täynnä ihanaa, maukasta ja levollista joulua. Ja kotoilua.
Pehmeät paketit teemalle on omistettu sivukaupalla tilaa. Noilla sivuilla huippukalliisiin merkkioloasuihin pukeutuneet kauniit, onnelliset ja ilmeisen rikkaat ihmiset availevat paketteja oikein monessa sukupolvessa. Isoäidillä, joka näyttää ihan liian nuorelta ollakseen kenenkään isoäiti, on kädessään sivistyneesti viinilasillinen tai itsetehtyä glögiä, jonka ohje löytyy kätevästi Stokkan mainoksen vierestä. Perheen komea isä on saanut lahjakseen Föödis Göön -silkkiperhosen toukan korvavaikusta tehdyt kalsarit ja hassunhauskat koirannaama-aamutossut. Äiti ojentaa vaahtokarkinvaalenapunaisessa silkkiaamutakissaan 96% kaakaosta tehtyjä joulutryffeleitä leveästihymyilevälle charmantisti harmaantuneelle oletetulle appiukolleen, joka pitää kädessään uusimman kirjallisuuden nobelistin Mo Yanin kirjaa. Onhan toki selvää, että isoisä, sivistynyt ihminen osaa kiinaa. Äidin kaulassa kimaltelee uusi sydänkaulakoru. Diamonds are a girl's best friend.
Föödis Gööllä on luonnollisesti myös lasten mallisto ja tietysti perheen enkelinkiharaisella tyttärellä on yllään näyttäytymismekkonsa, jonka jokaikinen värisävy on tarkkaanharkittu taustalla näkyvän sohvan torkkupeitteen ja äidin vaahtokarkkiunelman kanssa yhteensopivaksi. Tietysti tässä onnellisen täydellisessä perheessä on myös hyvähampainen ja -ryhtinen 11 -vuotias poika, joka näyttää isälleen saamaansa lasketteluasua ja ipadia.
Nämä kuvat takaraivoon syöpyneinä itseään kunnioittava jouluhössöttäjä miettii, onko tänä jouluna valkoiset koristeet trendikkäät vai pitäisikö tänä vuonna vaihtaakin kaikki koristeet mustiksi ja nakata ne viimevuotiset ehjät roskikseen kun ne ovat jo niin passé. Ja onhan se tuo luottokortti, jota voi vingauttaa, jos rahat ei riitä. Pitäähän sitä nyt perheelle kunnon joulu saada aikaiseksi. Totta kai 11-vuotiaan pitää saada ipadi, kun kavereillakin on. Ja 5 vuotiaalle prinsessalle pitää antaa lahjaksi joku muovinaishirvitys, jolla on suhteettoman suuret rinnat suhteettoman kapeaan uumaan nähden, vaaleat polvitaipeisiin asti pitkät hiukset, pieni käsilaukkukoira ja ikihymy naamallaan.
Naistenlehdethän oikeastaan tekevät maailmalle palveluksen. Näin talouden pyörät pyörivät ja walk in closet -naiset voivat tyytyväisenä ottaa maailman annettuna vaahtokarkinvärisissä silkkiaamutakeissaan turhan paljoa mietiskelemättä.
Pehmeät paketit teemalle on omistettu sivukaupalla tilaa. Noilla sivuilla huippukalliisiin merkkioloasuihin pukeutuneet kauniit, onnelliset ja ilmeisen rikkaat ihmiset availevat paketteja oikein monessa sukupolvessa. Isoäidillä, joka näyttää ihan liian nuorelta ollakseen kenenkään isoäiti, on kädessään sivistyneesti viinilasillinen tai itsetehtyä glögiä, jonka ohje löytyy kätevästi Stokkan mainoksen vierestä. Perheen komea isä on saanut lahjakseen Föödis Göön -silkkiperhosen toukan korvavaikusta tehdyt kalsarit ja hassunhauskat koirannaama-aamutossut. Äiti ojentaa vaahtokarkinvaalenapunaisessa silkkiaamutakissaan 96% kaakaosta tehtyjä joulutryffeleitä leveästihymyilevälle charmantisti harmaantuneelle oletetulle appiukolleen, joka pitää kädessään uusimman kirjallisuuden nobelistin Mo Yanin kirjaa. Onhan toki selvää, että isoisä, sivistynyt ihminen osaa kiinaa. Äidin kaulassa kimaltelee uusi sydänkaulakoru. Diamonds are a girl's best friend.
Föödis Gööllä on luonnollisesti myös lasten mallisto ja tietysti perheen enkelinkiharaisella tyttärellä on yllään näyttäytymismekkonsa, jonka jokaikinen värisävy on tarkkaanharkittu taustalla näkyvän sohvan torkkupeitteen ja äidin vaahtokarkkiunelman kanssa yhteensopivaksi. Tietysti tässä onnellisen täydellisessä perheessä on myös hyvähampainen ja -ryhtinen 11 -vuotias poika, joka näyttää isälleen saamaansa lasketteluasua ja ipadia.
Nämä kuvat takaraivoon syöpyneinä itseään kunnioittava jouluhössöttäjä miettii, onko tänä jouluna valkoiset koristeet trendikkäät vai pitäisikö tänä vuonna vaihtaakin kaikki koristeet mustiksi ja nakata ne viimevuotiset ehjät roskikseen kun ne ovat jo niin passé. Ja onhan se tuo luottokortti, jota voi vingauttaa, jos rahat ei riitä. Pitäähän sitä nyt perheelle kunnon joulu saada aikaiseksi. Totta kai 11-vuotiaan pitää saada ipadi, kun kavereillakin on. Ja 5 vuotiaalle prinsessalle pitää antaa lahjaksi joku muovinaishirvitys, jolla on suhteettoman suuret rinnat suhteettoman kapeaan uumaan nähden, vaaleat polvitaipeisiin asti pitkät hiukset, pieni käsilaukkukoira ja ikihymy naamallaan.
Naistenlehdethän oikeastaan tekevät maailmalle palveluksen. Näin talouden pyörät pyörivät ja walk in closet -naiset voivat tyytyväisenä ottaa maailman annettuna vaahtokarkinvärisissä silkkiaamutakeissaan turhan paljoa mietiskelemättä.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Anna tyhjyyden tulla ja täyttyä
On usein hirvittävän vaikeaa luopua vanhoista ajatusmalleista, jotka vaikeuttavat minkään uuden oppimista. Yritän opetella ajattelemaan niin, että olisi olemassa vain ratkaisuja, jotka on löydettävissä.
Ja mahdollisuuksia, jotka tulevat eteemme tavalla tai toisella.
Tunsin nuorempana, että olisin jotenkin heikko astia ja ihmettelin sitä, miksi juuri minä en kestä maailman ankaruutta. Iltalenkillä koiran kanssa pidin ikkunoista tulvivia lämpimiä valoja ihanina ja ajattelin:"Tuolla asuu varmasti onnellisia ihmisiä." Minä itse en ollut onnellinen. En todellakaan. Minussa oli kaksi puolta: paraatipuoli ja sielupuoli. Tunsin sieluni olevan aivan musta vaikka paraatipuoleni antoi ymmärtää minun olevan iloinen, pirteä, avoin ja sosiaalinen tapaus. Onkin ollut kauhistuttavaa huomata jälkeenpäin, että olen oikeastaan itkeskellyt puolet elämästäni.
Koskapa olen hyvin voimakas tunnekuorman levittäjä, hyvässä ja pahassa, olen varmasti ollut välillä täysin sietämätön työkaveri. Yksi työkavereistani sanoikin joskus, että olen joko enkeli tai piru. Hän on aivan oikeassa, sellainen minä olen. Sarvia ja sädekehää.
Nyttemmin olen kokenut lahjana sen, että olen joutunut kohtaamaan itseni ja joutunut muotoilemaan omaa identiteettiäni aivan uusista lähtökohdista. Tuntuu älyttömän kliseiseltä sanoa, että kriisit ovat olleet parasta mitä minulle on tapahtunut (tietystikään esimerkiksi perhe ei missään tapauksessa paini tässä sarjassa). Ne ovat pakottaneet minut löytämään armollisuutta itseäni kohtaan ja samalla näkemään maailman jotenkin vähän hauskempien silmälasien läpi. Mitä enemmän vinksahtanutta sen kiinnostavampaa.
Pyrin antamaan itselleni mahdollisuuden kohdata tyhjyyden. Jos tyhjyyden vielä antaa täyttyä itsestään, pakottamatta, voi löytää jonkin aivan uuden reitin, ratkaisun, mahdollisuuden tai mielipiteen maailmasta ja sen ihmeteltävistä ilmiöistä.
Ja mahdollisuuksia, jotka tulevat eteemme tavalla tai toisella.
Tunsin nuorempana, että olisin jotenkin heikko astia ja ihmettelin sitä, miksi juuri minä en kestä maailman ankaruutta. Iltalenkillä koiran kanssa pidin ikkunoista tulvivia lämpimiä valoja ihanina ja ajattelin:"Tuolla asuu varmasti onnellisia ihmisiä." Minä itse en ollut onnellinen. En todellakaan. Minussa oli kaksi puolta: paraatipuoli ja sielupuoli. Tunsin sieluni olevan aivan musta vaikka paraatipuoleni antoi ymmärtää minun olevan iloinen, pirteä, avoin ja sosiaalinen tapaus. Onkin ollut kauhistuttavaa huomata jälkeenpäin, että olen oikeastaan itkeskellyt puolet elämästäni.
Koskapa olen hyvin voimakas tunnekuorman levittäjä, hyvässä ja pahassa, olen varmasti ollut välillä täysin sietämätön työkaveri. Yksi työkavereistani sanoikin joskus, että olen joko enkeli tai piru. Hän on aivan oikeassa, sellainen minä olen. Sarvia ja sädekehää.
Nyttemmin olen kokenut lahjana sen, että olen joutunut kohtaamaan itseni ja joutunut muotoilemaan omaa identiteettiäni aivan uusista lähtökohdista. Tuntuu älyttömän kliseiseltä sanoa, että kriisit ovat olleet parasta mitä minulle on tapahtunut (tietystikään esimerkiksi perhe ei missään tapauksessa paini tässä sarjassa). Ne ovat pakottaneet minut löytämään armollisuutta itseäni kohtaan ja samalla näkemään maailman jotenkin vähän hauskempien silmälasien läpi. Mitä enemmän vinksahtanutta sen kiinnostavampaa.
Pyrin antamaan itselleni mahdollisuuden kohdata tyhjyyden. Jos tyhjyyden vielä antaa täyttyä itsestään, pakottamatta, voi löytää jonkin aivan uuden reitin, ratkaisun, mahdollisuuden tai mielipiteen maailmasta ja sen ihmeteltävistä ilmiöistä.
Uskoni demokratiaan palautui
Asemakaavoitusprosessia läheltä seuranneena ja sen kulkuun vaikuttaneena voin todeta, että joskus kansalaisten mielipiteillä on merkitystä. Olemme pienen aktiivisen naapurustojoukon kanssa tehneet kaikkemme, että lähitienootamme koskevaa asemakaavamuutosehdotusta kohtuullistettaisiin. Emme vastusta rakentamista, emme tunnusta nimbyilyä (not in my back yard) vaan oikeasti haluamme, että kahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaan oululaisalueen Karjasillan ja höyhtyän välinen puisto jätettäisiin rakentamiselta rauhaan.
Ensin tekninen lautakunta hyväksyi kaavan. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavan, mutta kaikkien yllätykseksi kaupunginvaltuusto palautti kaavan takaisin valmisteluun äänin 34-31! Aivan mielettömän hieno tunne, kun on puoli vuotta tuntenut, että asiassa tulee vain märkää rättiä vastaan, vaikka kuinka olisi järkiperusteet kaavan palauttamiselle uudelleen valmisteluun. Aina vain todettiin "lausunto ei aiheuta muutoksia asemakaavaan". Meitä kuunneltiin ja mielipiteemme otettiin vakavasti!
Vaikka tämä ei muuttaisikaan koko hanketta niin kuitenkin tämä asia palautti uskoni siihen, että aina kannattaa yrittää tehdä parhaansa. Silloin voi edes hyvällä omallatunnolla laittaa nukkumaan kun tietää edes yrittäneensä tehdä asialle jotain.
Ensin tekninen lautakunta hyväksyi kaavan. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavan, mutta kaikkien yllätykseksi kaupunginvaltuusto palautti kaavan takaisin valmisteluun äänin 34-31! Aivan mielettömän hieno tunne, kun on puoli vuotta tuntenut, että asiassa tulee vain märkää rättiä vastaan, vaikka kuinka olisi järkiperusteet kaavan palauttamiselle uudelleen valmisteluun. Aina vain todettiin "lausunto ei aiheuta muutoksia asemakaavaan". Meitä kuunneltiin ja mielipiteemme otettiin vakavasti!
Vaikka tämä ei muuttaisikaan koko hanketta niin kuitenkin tämä asia palautti uskoni siihen, että aina kannattaa yrittää tehdä parhaansa. Silloin voi edes hyvällä omallatunnolla laittaa nukkumaan kun tietää edes yrittäneensä tehdä asialle jotain.
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Asemakaavoituksen kiemuroita
Jokaisessa suomalaisessa kaupungissa toiminee samanlainen logiikka asemakaavoitusasioissa vai onkohan tämä Oulun oma erikoisuus.
Oletetaanpa seuraavaa:
Rakennusliike Kampsu kiinnostuu tontista Kuppalan kaupungin keskustassa. Tontilla sijaitsee Jokuvaan talo, jossa toimii pienimuotoista liiketoimintaa. Kampsu tarjoutuu ostamaan liiketilat, rakennukset tontteineen päivineen. Kampsu ostaa ne. Kampsu ehdottaa kaupungille asemakaavamuutosta, koska olisi kiinnostunut rakentamaan asuntoja tontille.
Kaupunki käynnistää asemakaavamuutosprosessin. Kaavoittaja laatii huolella suunnitelman, jonka eri vaiheissa kaavamuutoksen edetessä erilaiset asiantuntijat kommentoivat esitystä. Naapuruston mielipiteitäkin kysellään kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksien hengessä. Mielipiteitä ilmaistaan. Ne eivät kuitenkaan aiheuta muutoksia kaavamuutosesitykseen, koska rakennuttaja ei ole kiinnostunut rakentamaan ehdotetunkaltaista rakennuskantaa tontille. Vaikka asemakaavamuutoksesta ei ole vielä päätetty rakennusliike Kampsu myy jo asuntoja haluaville, toki ehdollisena.
Teknisessä lautakunnassa käsitellään asemakaavamuutosta parin vuoden ajan ja päätetään palauttaa asemakaavamuutos uudelleen valmisteluun selkeitä muutoksia vaatien. Kaavoittaja palauttaa valmisteluun kaavan täysin samanlaisena, koska katsoo muutoksen tarpeettomaksi. Virkamies siis kävelee luottamushenkilöiden päätöksen yli. Näinhän voitaisiin toimia, mikäli Kuppalan kaupungin hallintosääntö antaisi siihen mahdollisuuden. Hallintosäännössä ei kuitenkaan ole annettu tavanomaisuudesta poikkeavan suurta valtaa virkamiehelle vaaleilla valitun lautakunnan päätösten ylitse. Näin kuitenkin tapahtuu. Asemakaavamuutos esitellään kaupunginhallitukselle, jossa asemakaava äänestetään hyväksytyksi, seuraavaksi kaava etenee kaupungin valtuustoon. Valtuusto päättää antaa rakennusliikkeelle luvan rakentaa tämän haluamia taloja tontille.
Miksi ihmeessä tällainen teatteri pitää käydä läpi, jos rakentamisesta on käytännössä jo sovittu siinä vaiheessa kun Rakennusliike Kampsu ostaa tontin rakennuksineen itselleen. Kaupungin päättäjät kulkevat Kampsun talutushihnassa:"Jos emme saa rakentaa sitä mitä haluamme, niin emme rakenna ollenkaan ja teiltä jää eurot saamatta." En ymmärrä. Jatkan ihmettelyä.
Mutta joskus sentään ihmeitä tapahtuu...
Oletetaanpa seuraavaa:
Rakennusliike Kampsu kiinnostuu tontista Kuppalan kaupungin keskustassa. Tontilla sijaitsee Jokuvaan talo, jossa toimii pienimuotoista liiketoimintaa. Kampsu tarjoutuu ostamaan liiketilat, rakennukset tontteineen päivineen. Kampsu ostaa ne. Kampsu ehdottaa kaupungille asemakaavamuutosta, koska olisi kiinnostunut rakentamaan asuntoja tontille.
Kaupunki käynnistää asemakaavamuutosprosessin. Kaavoittaja laatii huolella suunnitelman, jonka eri vaiheissa kaavamuutoksen edetessä erilaiset asiantuntijat kommentoivat esitystä. Naapuruston mielipiteitäkin kysellään kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksien hengessä. Mielipiteitä ilmaistaan. Ne eivät kuitenkaan aiheuta muutoksia kaavamuutosesitykseen, koska rakennuttaja ei ole kiinnostunut rakentamaan ehdotetunkaltaista rakennuskantaa tontille. Vaikka asemakaavamuutoksesta ei ole vielä päätetty rakennusliike Kampsu myy jo asuntoja haluaville, toki ehdollisena.
Teknisessä lautakunnassa käsitellään asemakaavamuutosta parin vuoden ajan ja päätetään palauttaa asemakaavamuutos uudelleen valmisteluun selkeitä muutoksia vaatien. Kaavoittaja palauttaa valmisteluun kaavan täysin samanlaisena, koska katsoo muutoksen tarpeettomaksi. Virkamies siis kävelee luottamushenkilöiden päätöksen yli. Näinhän voitaisiin toimia, mikäli Kuppalan kaupungin hallintosääntö antaisi siihen mahdollisuuden. Hallintosäännössä ei kuitenkaan ole annettu tavanomaisuudesta poikkeavan suurta valtaa virkamiehelle vaaleilla valitun lautakunnan päätösten ylitse. Näin kuitenkin tapahtuu. Asemakaavamuutos esitellään kaupunginhallitukselle, jossa asemakaava äänestetään hyväksytyksi, seuraavaksi kaava etenee kaupungin valtuustoon. Valtuusto päättää antaa rakennusliikkeelle luvan rakentaa tämän haluamia taloja tontille.
Miksi ihmeessä tällainen teatteri pitää käydä läpi, jos rakentamisesta on käytännössä jo sovittu siinä vaiheessa kun Rakennusliike Kampsu ostaa tontin rakennuksineen itselleen. Kaupungin päättäjät kulkevat Kampsun talutushihnassa:"Jos emme saa rakentaa sitä mitä haluamme, niin emme rakenna ollenkaan ja teiltä jää eurot saamatta." En ymmärrä. Jatkan ihmettelyä.
Mutta joskus sentään ihmeitä tapahtuu...
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Lapsiperheille tukea päivähoidosta?
Onko se tosi, että Suomessa pitää aina tapahtua jotain todella hirveää, että hätä huomataan?
Esimerkkinä perhesurmat; sellaisen tapahduttua asiantuntijat alkavat veisata virttä, että lapsiperheille pitää löytyä ennaltaehkäisevää tukea. Oikeassa elämässä kun lapsiperhe olisi tukea vailla, mutta kumpikaan vanhemmista ei ole vielä "pyöreässä huoneessa", tukea ei saa edes rahalla. Hätä kehittyy usein pikkuhiljaa ja asiat kasaantuvat kasaantumistaan kunnes ollaan ihan viimeisellä rajalla. Asiantuntijat, veisatkaa kuuluvammalla äänellä!
Vanhempien sukupolvien suusta kuullaan usein syyllistäviä kommentteja siitä, kuinka nykyajan nuoret vanhemmat ovat laiskoja ja avuttomia. Ja omaa aikaa ollaan vailla joka käänteessä. Ei sitä ennenkään ollut omaa aikaa ja harrastuksia. Ja lapsetkin viedään päiväkotiin, että saadaan itse vaan maata. Sehän se vasta onkin, että vanhempi lapsi viedään päiväkotiin vaikka ollaan vauvan kanssa kotona. Ja me sentään hiihdettiin kouluunkin kesät talvet.
Jep jep.
Kaikki kunnia meitä edeltäneille sukupolville ja sille työlle, minkä he ovat tämän maan ja meidän nuorempien sukupolvien eteemme tehneet. Maailma kuitenkin muuttuu. Kullakin ajanjaksolla on ollut ja on omat haasteensa.
Nykypäivän lapsiperheiden vanhemmat usein ovat epätyypillisissä työsuhteissa, ei kahdeksasta neljään. Tämä on vain yksi haaste lasten päivähoidon järjestämisessä. Päiväkodeista monet ovat edelleen PÄIVÄpäiväkoteja eli auki esim. 6-17.
Mitä jos molemmat vanhemmat työskentelevät epäsäännöllisinä aikoina? Mitä jos perheessä on useampi lapsi, jotka eivät mahdu samaan päiväkotiin ja päiväkodit ovat kaukana toisistaan? Mitä jos päiväkoti ei ole auki kello 4 aamuyöstä, jolloin työvuoro alkaa? Mitä jos vanhemmat joutuvat työnsä vuoksi matkustamaan toiselle paikkakunnalle useamman kerran viikossa? Mitä jos lapsi tuolloin sairastuu? Mitä jos lasten isovanhemmat asuvat jeerassa? Mitä jos turvaverkot ovat ohuet?
Päivähoitolakia ollaan muuttamassa varhaiskasvatuslaiksi. Jo on aikakin. Ensin mainittu laki on vuodelta 1973. Minä en ollut silloin edes syntynyt. Varhaiskasvatuslain valmistelun kanssa ei ole pidelty kiirettä. Se on ollut kahden edellisen hallituksen poliittisella asialistalla pohdinnan alla jo 13 vuotta. Silti on kyselty miten lain valmistelulle aiotaan taata riittävän perusteellinen valmistelu (valmistelun valmistelu...) ja riittävä aika lakipaketin eduskuntakäsittelylle (Palm 2012).
Opetus- ja kulttuuriministeri Jukka Gustafsson on vastannut kyselyyn lupaamalla että hallituksen esitys eduskunnalle annetaan 2014.
Lisäksi Gustafsson on luvannut seuraavaa (Gustafsson 2012):
Minä en onneksi ole niiden joukossa, olen hyvin tyytyväinen tällä hetkellä siihen, kuinka lapseni päiväkodissa asiat rullaavat.
Käsitykseni mukaan pääkaupunkiseudulla ei ole yhtä hyvä tilanne. Mahtaako tässä olla pohdittavaa myös tasa-arvon kannalta, ovatko lapset eri puolilla Suomea tasa-arvoisessa asemassa päivähoidon järjestelyjen suhteen?
(Lähde:
Palm, Sari. 2012. Eduskunta- Valtiopäiväasiakirjat. Sari Palmin kirjallinen kysymys KK617/2012 vp varhaiskasvatuslakiuudistuksen etenemisestä http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_617_2012_p.shtml. Luettu 9.12.2012)
Gustafsson, Jukka. 2012. Eduskunta- Valtiopäiväasiakirjat. Jukka Gustafssonin vastaus KK617/2012 vp Sari Palmin kirjalliseen kysymykseen varhaiskasvatuslakiuudistuksen etenemisestä http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_617_2012_p.shtml. Luettu 9.12.2012)
Esimerkkinä perhesurmat; sellaisen tapahduttua asiantuntijat alkavat veisata virttä, että lapsiperheille pitää löytyä ennaltaehkäisevää tukea. Oikeassa elämässä kun lapsiperhe olisi tukea vailla, mutta kumpikaan vanhemmista ei ole vielä "pyöreässä huoneessa", tukea ei saa edes rahalla. Hätä kehittyy usein pikkuhiljaa ja asiat kasaantuvat kasaantumistaan kunnes ollaan ihan viimeisellä rajalla. Asiantuntijat, veisatkaa kuuluvammalla äänellä!
Vanhempien sukupolvien suusta kuullaan usein syyllistäviä kommentteja siitä, kuinka nykyajan nuoret vanhemmat ovat laiskoja ja avuttomia. Ja omaa aikaa ollaan vailla joka käänteessä. Ei sitä ennenkään ollut omaa aikaa ja harrastuksia. Ja lapsetkin viedään päiväkotiin, että saadaan itse vaan maata. Sehän se vasta onkin, että vanhempi lapsi viedään päiväkotiin vaikka ollaan vauvan kanssa kotona. Ja me sentään hiihdettiin kouluunkin kesät talvet.
Jep jep.
Kaikki kunnia meitä edeltäneille sukupolville ja sille työlle, minkä he ovat tämän maan ja meidän nuorempien sukupolvien eteemme tehneet. Maailma kuitenkin muuttuu. Kullakin ajanjaksolla on ollut ja on omat haasteensa.
Nykypäivän lapsiperheiden vanhemmat usein ovat epätyypillisissä työsuhteissa, ei kahdeksasta neljään. Tämä on vain yksi haaste lasten päivähoidon järjestämisessä. Päiväkodeista monet ovat edelleen PÄIVÄpäiväkoteja eli auki esim. 6-17.
Mitä jos molemmat vanhemmat työskentelevät epäsäännöllisinä aikoina? Mitä jos perheessä on useampi lapsi, jotka eivät mahdu samaan päiväkotiin ja päiväkodit ovat kaukana toisistaan? Mitä jos päiväkoti ei ole auki kello 4 aamuyöstä, jolloin työvuoro alkaa? Mitä jos vanhemmat joutuvat työnsä vuoksi matkustamaan toiselle paikkakunnalle useamman kerran viikossa? Mitä jos lapsi tuolloin sairastuu? Mitä jos lasten isovanhemmat asuvat jeerassa? Mitä jos turvaverkot ovat ohuet?
Päivähoitolakia ollaan muuttamassa varhaiskasvatuslaiksi. Jo on aikakin. Ensin mainittu laki on vuodelta 1973. Minä en ollut silloin edes syntynyt. Varhaiskasvatuslain valmistelun kanssa ei ole pidelty kiirettä. Se on ollut kahden edellisen hallituksen poliittisella asialistalla pohdinnan alla jo 13 vuotta. Silti on kyselty miten lain valmistelulle aiotaan taata riittävän perusteellinen valmistelu (valmistelun valmistelu...) ja riittävä aika lakipaketin eduskuntakäsittelylle (Palm 2012).
Opetus- ja kulttuuriministeri Jukka Gustafsson on vastannut kyselyyn lupaamalla että hallituksen esitys eduskunnalle annetaan 2014.
Lisäksi Gustafsson on luvannut seuraavaa (Gustafsson 2012):
- Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön vuoden 2013 alusta lukien.
- Päivähoito säilyy subjektiivisena oikeutena (se siitä napinasta, että lapsi viedään päiväkotiin vaikka esim. vanhempi on kotona)
- Koko päivähoitojärjestelmää kehitetään niin, että se antaisi mahdollisuuksia joustavampaan päivähoitopalvelun käyttöön. (Toivottavasti se tarkoittaa todellista joustavuutta aiemmin kuvaamissani mitä jos -tilanteissa).
- Päivähoidon turvallisuus ja korkea laatu varmistetaan.
- Päivähoitoa syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä palveluna kehitetään. (Kuulostaa hienolta ajatukselta ja toivottavasti toteutuu.)
- Päivähoito säilytetään maksuttomana pienituloisille perheille eivätkä maksut muodosta työllistymiskynnystä. Erityisesti huomioidaan yksinhuoltajien asema. (Hyvä hyvä!)
- Oikeus samaan päivähoitopaikkaan säilyy, vaikka lapsi olisi välillä kotona hoidossa. (Kun vielä linjaisivat, että saman perheen lapsille taataan hoitopaikka samasta päiväkodista tai muusta hoitopaikasta.)
Minä en onneksi ole niiden joukossa, olen hyvin tyytyväinen tällä hetkellä siihen, kuinka lapseni päiväkodissa asiat rullaavat.
Käsitykseni mukaan pääkaupunkiseudulla ei ole yhtä hyvä tilanne. Mahtaako tässä olla pohdittavaa myös tasa-arvon kannalta, ovatko lapset eri puolilla Suomea tasa-arvoisessa asemassa päivähoidon järjestelyjen suhteen?
(Lähde:
Palm, Sari. 2012. Eduskunta- Valtiopäiväasiakirjat. Sari Palmin kirjallinen kysymys KK617/2012 vp varhaiskasvatuslakiuudistuksen etenemisestä http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_617_2012_p.shtml. Luettu 9.12.2012)
Gustafsson, Jukka. 2012. Eduskunta- Valtiopäiväasiakirjat. Jukka Gustafssonin vastaus KK617/2012 vp Sari Palmin kirjalliseen kysymykseen varhaiskasvatuslakiuudistuksen etenemisestä http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_617_2012_p.shtml. Luettu 9.12.2012)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)