lauantai 19. tammikuuta 2013

Toipuminen nielurisojen poistosta 4. päivä

17.1.2013

Tylsää, kaikki on muuten ennallaan, paitsi, että suun saa sen verran auki, että kurkussa näkyvät keltaiset peitteet. Ihan kuin angiinassa tulevat peitteet, mutta isommat. Lisäksi kurkku tuntuu roskaiselta. Selällään makaaminen alkaa yskittää. Pikkukieli tuntuu seilaavan jossain tosi syvällä.

Oikea puoli on enemmän kipeä kuin vasen puoli. Minulla on kyllä aina ollut kaikissa kurkkukivuissa, angiinoissa ja muissa oikea puoli kipeämpi. Niitä muitakin kurkun karheuksia ja omituisia oloja on ollut todella usein. Myös imusolmukkeet kaulalla turpoavat oikealta puolelta aina enemmän.

Kurkkuuni on myös ennen risojen poistoa kertynyt proppuja, mikä on ikävä vaiva. Aiheuttavat pahanhajuista hengitystä ja niitä tulehduksia kaikenlaisen kurkusta alasmenevän kerääntyessä nielurisojen arpiselle pinnalle.

Niitäkään minulle ei angiinan lisäksi enää tule, jipiii!!!!

Tämän päivän paras juttu oli syödä kauravelliä. Voiko olla parempaa ruokaa??? Mehujäätelöä, jugurttia, mehukeittoa ja pilttiä menee myös. Mutta vellillä pärjää melkein koko päivän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti