Minulla ei kertakaikkiaan ole mitään pahaa sanottavaa tästä paastosta! Olo on huikean paljon parempi kuin aiemmin. Ennen paastoa minulla on ollut erilaisia vatsavaivoja tosi paljon. Koko "muutos" lähti lopullisesti liikkeelle viime maaliskussa kun olin potenut epämääräisiä ylävatsakipuja vähän väliä. Närästi, turvotti, ahisti ja kroppa oli niin täynnä nestettä että silmien ympärillä oli ikipussit. Toki siihen vaikuttaa myös se, että minä joudun syömään lääkettä, jonka yksi paskamaisista vaikutuksista on nesteen keräytyminen kroppaan ja painonnousu kuuluu niihin yleisimpiin sivuvaikutuksiin. Angst!
Lopetin tuolloin maaliskuussa kokonaan kahvinjuonnin ja samalla siirryin laktoosittomiin maitotuotteisiin. Kummastutti kun laktoosi-intoleranssia on useampaan otteeseen testattu, mitään kuitenkaan löytymättä. Kuitenkin ylävatsakivut ovat jääneet pois, mutta edelleen on turvotusta ja nestettä jäi. Ja sitä ylipainoa. Tupla-angst!
Nyt alkoi kolmas viikko pätkäpaastoilua ja "kuijotuspäivät" menevät oikein mukavasti. Nälkää ei oikeastaan tunne vaan olo on kevyt ja mukava. Vatsa toimii hyvin ja vessassa pitää laukata koko ajan, mikä ei tietenkään ole huono asia. Kertakaikkiaan voin suositella kaikille vaikka ruoan vähentämistä muutamina päivinä viikossa reilusti. Toisaalta kun kaloreita oikeasti laskee ja seuraa, niin ei tule vahingossa syötyä yli sen 500 kaloria päivässä. Samalla hoksaa kuinka paljon hyviä ruokia (etenkin vihanneksia) saa syödä tuohon 500 kaloriin. Tuossa laskeskelin, että yhteen suklaapalan kaloreihin saisi syödä puolikkaan nauriin, kaksi porkkanaa ja maustekurkun tai useamman kotimaisen omenan Suklaalevyyn sorruin tässä eräänä päivänä, mutta en ole syönyt kuin muutaman palasen, aiemmin olisin vetänyt koko levyn kerralla.
Sitten vielä tosi hyvä juttu on se, että kaloreita tulee arvioitua ja selviteltyä niinäkin päivinä, jolloin voi syödä normaalisti. Puntarini meni rikki ja joutui kaatopaikalle, joten sen lukemista en osaa sanoa, mutta oma tuntuma vyötärönympäryksestä ja sen väljästä mittauksesta on lisäksi, että kolmessa viikossa on kadonnut vyörältä muutamia senttejäkin. Ja silmienympärysikipussit ovat pienentyneet selvästi ja posket ovat kaventuneet.
Parasta on oikeasti se, että olo on todella hyvä etenkin paastopäivää seuraavana aamuna. Vaikka illalla olisi ollut nälkä aamulla on ihan huippu olo.
Tutustu pätkäpaastoilusta kertovaan englanninkieliseen artikkeliin.
p.s. Innostuksissani päätin hommata chlorella-jauhetta, jota tehosekoittelin kaikenlaisten juttujen kanssa sekaisin. Ensimmäisen kerran annostus meni ihan pipariksi ja sörsselistä tuli jotain sellaista, miltä voisin kuvitella lehmän oksennuksen näyttävän. Vähän yli puolet join, loput meni viemäriin. Uudella annostuksella seuraavan kerran. Seuraavaksi hommaan oikean tehosekoittimen ja alan tutustua muutenkin noihin superfoodeihin ja kehon happo-emäs -tasapainojuttuhin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti