Katsoin Inhimillisen tekijän (15.11.2913), jossa keskusteltiin PAINOsta. Siitä minullakin olisi paljon sanottavaa. Ohjelmassa haastateltiin anoreksian sairastanutta Kati Kurkelaa, vaatesuunnittelija Anna Rinta-Jyllilää, joka on liikkuva ja terve ylipainoinen sekä Iso -romaanin kirjoittanutta Pakka Hiltusta.
Ohjelma herätti paljon ajatuksia. Lienen yksi niistä, joka ohjelman mukaan on "kitudieetillä" noudatettuani elokuun alusta asti 5/2-paastoa. Joululoman alkaessa kävin puntarilla (jolla käyn hyvin harvoin) ja tajusin pudottaneeni vöyreimmistä ajoistani 9 kiloa ja 11 cm vyötäröltä. Se on todella paljon vaikka normaalipainoon minulla on edelleen matkaa kymmenisen kiloa.
Tämän ohjelman myötä heräsin miettimään suhtautumista itseeni ja laihtumiseen. Kysyn kysymyksiä itseltäni ja pyrin vastaamaan täysin rehellisesti. Olenko onnellisempi laihduttuani? Kyllä. Ohjelman toimittaja myös kysyi, onko laihtuminen onnistuminen ja lihominen taas epäonnistuminen? Minulle Kyllä. Pidänkö itseäni parempana ihmisenä laihduttuani? Kyllä. Onko laihtuminen tai laihduttaminen vaikuttanut mielialaani myönteisesti? Kyllä. Koenko itseni hyväksyttävämmäksi tai paremmaksi ihmiseksi? Kyllä. Koenko itseni terveemmäksi? Kyllä. Tämä on ihan typerää ajattelua, mutta näin se minun kohdallani on. Toisaalta ohjelma sai minut miettimään myös sitä, että minä olen varmaankin niin sanottu terve lihava. Kannan itseni ylpeästi, näin olen kuullut. Onko minun siis pyristeltävä tuohon normaalipainoon, joka kertoo ihmisestä vain yhden pienen osan? BMI:kin varmaan kohdallani näyttää tähtitieteellisiä lukemia. Pitääkö minun tuijottaa sitäkään? Voisiko sittenkin olla tyytyväinen itseeni?
Olisi varmaankin syytä pyrkiä etsimään myönteisiä ajatuksia ilman, että ne liittyvät onnistumisen tai epäonnistumisen kokemukseen painonpudottamisessa. Voisin esimerkiksi keskittyä ihmettelemään kehuja saadessani ajattelenko automaattisesti kehujen liittyvän hoikistumiseeni vai olisiko kyseessä kuitenkin ulkonäkö-tai painovapaa myönteinen palaute. Kun mieheni kehuu ulkonäköäni sanoen:"Olet ihana ja kaunis." Vastaan leikilläni:"Lihava nauris." Ei ole reilua kehujaakaan kohtaan mitätöidä hänen kehujaan. Koetan siis opetella vastaamaan."Kiva kuulla." Ja olemaan ajattelematta, että kehut ovat seurausta vain siitä, että olen laihtunut. Huoh! Ristiriitaisia ajatuksia. Matka hyvään oloon ja itsensä hyväksymiseen on kertakaikkisen pitkä.
